Ratkaisukeskeisellä psykoterapialla tarkoitetaan luottamuksellista, tasavertaista yhteistyösuhdetta asiakkaan ja psykoterapeutin välillä, jossa etsitään elämän pulmatilanteisiin ratkaisuja. Asiakkaiden omilla toiveilla, ideoilla ja tavoitteilla on suuri merkitys terapiassa. Ratkaisukeskeinen psykoterapeutti työskentelee asiakkaan arvomaailman mukaisesti. Asiaa kuvaa myös hyvin, että ratkaisukeskeiset terapeutit eivät tapaa potilaita, vaan asiakkaita.
Toisin kuin vanhakantaisissa (Freudilaissa) ja jopa vuosia kestävissä psykoterapiaterapioissa, ratkaisukeskeisesti suuntautuneet psykoterapeutit eivät pyri etsimään ongelmia ja syitä ongelmien taustalta, vaan tukevat asiakasta jatkamaan elämässä eteenpäin. Ongelmien ei nimittäin nähdä olevan toistensa kanssa tiiviissä ja itsestään selvässä syy-seuraussuhteessa. Olennaisempana nähdään myönteinen tulevaisuusvisio ja tavoitteiden asettaminen, kuin selitellä mennyttä loputtomiin. Ongelmia pyritään ratkomaan asiakkaiden kanssa yhteistyössä muun muassa etsimällä uusia ratkaisuja tuloksettomien ratkaisumallien tilalle.
Tapaamiset ovat yleensä kestoltansa 45–90 minuuttia. Tapaamisissa asiakkaalle voidaan antaa kotitehtäviä, joita asiakas kokeilee ennen seuraavaa tapaamista. Aina ensimmäinen yritys ei tuota tulosta, joten seuraavassa tapaamisessa tarkastellaan onnistumisia ja alueita, joilla asiakas voi kehittyä vielä eteenpäin. Ratkaisukeskeiselle filosofialle on tyypillistä, että takapakkeja ei koeta epäonnistumisina, vaan niistäkin voidaan oppia jotain. Jos asiakas kokee pärjäävänsä ilman seuraavaa istuntoa, tulevaa tapaamista ei ole edes välttämätöntä järjestää.
Ratkaisukeskeisen psykoterapian vahvuuksiin luetaan se, että se soveltuu monenlaisiin tilanteisiin, erilaisille asiakasryhmille tai sitä voidaan toteuttaa erimuotoisesti. Ajallisesti se voi olla lyhyttä tai pidempikestoista. Pääsääntöisesti terapiat kestävät 1-10 kertaan. Kyseisellä viitekehyksellä voidaan työskennellä yksilöiden, parien, perheiden, ryhmien, työyhteisöjen tai jopa kokonaisten organisaatioiden kanssa. Ratkaisukeskeisyys soveltuu psykiatriaan, pykologiaan, sairaanhoitoon, sosiaalityöhön, lastensuojeluun, sielunhoitoon, kouluihin, neuvoloihin ja työpaikoille.
Historia
Ratkaisukeskeinen psykoterapia on lähtöisin Amerikasta. Sen historialliset juuret juontavat sosiaaliseen konstruktionismiin, systeemiteoriaan sekä perheterapiaan. 50 vuoden aikana merkittäviä vaikuttajia tämän psykoterapiamuodon kehittymisessä ovat olleet muun muassa Milton H. Erickson, Don Jackson, Paul Watzlawick ja Jay Haley. Kansainvälisesti tunnettuja ratkaisukeskeisiä terapeutteja ovat muun muassa Steve De Shazer, Insoo Kim Berg, Elam Nunnally, Bill O’Hanlon, Eve Lipchik, Scott Miller ja Michele Weiner-Davies.
Ratkaisukeskeinen psykoterapia Suomessa
Ratkaisukeskeistä psykoterapiaa on tehty Suomessa 1980-luvulta alkaen, etenkin prof. Elam Nunnallyn johdolla. Nunnally kuului Brief Family Therapy Centerin tiimiin, joka loi ratkaisukeskeisen psykoterapian ydinmallin. Pioneereja Suomessa ovat myös olleet psykiatri Ben Furmanin johdolla, sosiaalipsykologi Tapani Ahola, VTM Peter Sundman ja lääkärit Sara Vataja sekä Eero Riikonen. Menetelmää kouluttavat Suomessa muun muassa yliopistojen täydennyskoulutuskeskusten ja kesäyliopistojen psykoterapiakoulutusohjelmat ja Lyhytterapiainstituutti. Koulutukseen on hyväksytty muun muassa lääkäreitä, psykologeja, sairaanhoitajia, teologeja ja sosiaalialan koulutuksen saaneita ammattilaisia. Koulutus on kuten useimmissa muissakin psykoterapioissa kolmivuotinen ja laajuudeltaan 60 op. Koulutuksen perusteella voi hakea TEO:lta psykoterapeuttinimikkeen käyttöoikeutta ja sen jälkeen KELA-korvauskelpoiseksi. Ratkaisukeskeisen psykoterapian kysyntä kasvaa koko ajan, koska asiakkaat haluavat lyhyitä, taloudellisempia, tasavertaisia ja käytännönläheisiä terapioita.
Suomalaiset ratkaisukeskeisen työtavan kehittäjät ovat vuonna 1995 perustaneet oman RATKES-yhdistyksen.
