050 516 9540 info@sinfoniaoy.fi

Esittely

Koulutukseni olen saanut 80-lopulla Anu Mäkelältä ( acup.tri ,biokemian Prof. ,PhD,M.D,T.C.M.D, ); sekä hänen isältään acup. tri Reijo Mäkelältä. Tärkeimpiä asioita koulutuksessa jo silloin pidettiin ihmisen ottamista huomioon kokonaisuutena.
Tärkeää onkin aina etsiä ja selvittää kyseisen vaivan perimmäinen aiheuttaja , joten kysellään suvun rasitteet, ruokavalio, mahdolliset lääkitykset, luontaistuotteet, stressitilat, jne. Varsinainen taudin aiheuttaja loputa kuitenkin on sisäelimet joihin mm. kaikki edellä mainitut asiat vaikuttavat. Mielestäni ainut oikea ja tehokkain tapa hoitaa onkin kuntouttaa juuri niitä sisäelimiä mitkä vaivat ovat aiheuttaneet, maksa, kilpirauhanen jne. Kun siihen yhdistetään ravinto-oppi vitamini, hivenainetietous on hoitotulokset usein erittäin hyviä. Miten sitten tieto sisäelinten kunnosta saadaan, tullaan Mäkelän SF-testiin. Testi paljastaa elimistön viat jo alkuvaiheessaan. Korvan akupunktiopisteessä on sähköisesti mitattavissa oleva yhteys mm. sisäelimiin. Yleisesti on todettu, että sairasta elintä tai kehon osaa vastaavan akupunktiopisteen sähköinen varaus on normaalista poikkeava. Tukholman Karoliinan instituutti on kokeillut menestyksellä menetelmää, sekä Venäjällä testi on hyväksytty lääketieteelliseksi diagnoosimenetelmäksi. Runsaan 25 vuoden kokemuksen avulla, monet sisäelinten aiheuttamat muutokset asiakkaan ihossa, yleisilmeessä jne. kertovat myös samat asiat.

Hoito käy sinänsä kaikille ja kaiken ikäisille joskin mm. kilpirauhasen erikoisosaaminen on tuonut paljon siihen liittyviä asiakkaita (kilpirauhanen on lukemattomien sairauksien taustalla). Erityisen hyviä tuloksia esim. Migreeni, Astma, kivut, säryt, reumaattiset oireet, fibromyalgia, masennus, ihottumat, suolisto-ongelmat jne.
Asiakkaan niin halutessa käytän myös perinteistä kiinalaista neula-akupunktiota,
mihin toki kaikki edellä mainittu tietous liitetään.
Uutuutena myös niska-, hartiaseudun tehohoito missä käytetään normaalia hierontaa (koulutus Härmän Kuntokeskus 80-luvulla) painopiste hartiat, niska, kallonpohja, pää. sekä siihen yhdistettynä vyöhyketerapiaa ja akupunktiota.

Hoidot

  • akupunktio
  • sähköfysiologinen laserakupunktio
  • MSf-kuntoutus
  • hieronta
  • hieronnan ja akupunktion yhdistelmät

Hoidon kohteet:

– kivut / säryt
– kilpirauhanen / oheissairaudet
– reumaattiset kivut
– fibromyalgia
– suolisto-ongelmat
– masennus / väsymys / vetämättömyys
– astma / allergiat
– iho-ongelmat
– stressi /hormoonitoiminta
– lapsettomuus

Ajanvaraus

Ajanvarauksen voi tehdä puhelimitse ma-to klo 9.00 – 19.00  ja pe klo 9.00 – 17.00 välisenä aikana numerosta   p. 050 516 9540. Netti ajanvarauksen tälle hoitajalle, valitsemaasi hoitoon,  voit  tehdä TÄSTÄ

Hinnasto

akupunktio ensi käynti                     75 min.      72,00 €
akupunktio neuloilla                         60 min.      57,00 €

hieronta                                          30 min.        35,00 €
hieronta                                          45 min.        48,00 €
hieronta                                          60 min.        58,00 €
hieronta                                           75 min.        65,00€
hieronta koko                                  90 min.        74,00 €
niskan ja hartian tehohoito               90 min.        75,00 €
puolihieronta+akupunktio                 60 min.        58,00 €
Msf-kuntoutus                                 60 min.        79,00 €

Hoitohinnat sisältävät palvelumaksun

Share This