050 516 9540 info@sinfoniaoy.fi

Mietitkö tatuoinnin poistamista / vaalentamista?

Olemme tehneet laserointeja jo vuosia ja ymmärryksemme prosessiin perustuu karttuneeseen tietotaitoon. Tatuoinnin laserointi on herkkä ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä vaativa laji. Tietty tulos yhdellä ihmisellä ei takaa samaa tulosta samalla lasermäärällä toiselle ihmiselle. Pyrimme tekemään mahdollisimman yksilöllisen arvion mutta ne ovat vain suuntaa-antavia ja perustuvat keskiarvoihin. Lopulta vaalentumisen etenemistä voi vain seurailla käsittelyjen edetessä. Seuraamme valokuvin prosessien edistymistä. Otathan kunnon valokuvan tatuoinnistasi ennen ensimmäistä käyntiä, näin voit myös itse seurata vaalentumista aiempaan vertaamalla. Vastaanotolla tatuointi valokuvataan jokaisella käynnillä. Valokuvista voimme seurata käynneittäin prosessin etenemistä.

Tarjoamme nykyään myös lauantaiaukioloja! Vastaamme kysyntään tarjoamalla kerran-kaksi kuukaudessa lauantain laserointien tekemiseen. Lauantait ovat olleet suosittuja ja ajat menneet nopeasti sekä ensikäyntiläisille mutta myös arkityötä tekeville (lääkäri paikalla lauantaisin, varaathan soittamalla Sinfonian ajanvaraukseen että saat varmasti ajan molempiin).

R20-menetelmää sovellamme nykyään asiakkaiden tarpeen ja ihoalueen ärsyyntymisasteen mukaan. Sarjahoidoilla käsittelemme tatuoinnin yhdellä käynnillä 2-4 kertaa. Sarjakäsittelyille on oma hinnasto, yleisimmin tehdään 2 käsittelyä. Aiemmin useat asiakkaat valitsivat joko yhden tai neljä käsittelyä, sarjahoitoa pystymme kuitenkin käyttämään myös kaksin- tai kolminkertaisiin tatuoinnin laserointeihin. Aikaa varatessa on hyvä mainita aikomuksesta sarjakäsittelyyn.

Jos olet aiemmin ollut asiakkaanamme ja tiedät että asiointisi sujuu nopeasti, voit ottaa Villeen yhteyttä ja kysyä ns. puoliska-aikaa.

Mikäli jokin asia askarruttaa ennen tai jälkeen laseroinnin, ethän epäröi ottaa yhteyttä

Hoidot

  • Tatutoinnin poistoa / vaalennus

Ajanvaraus:

Ajanvarauksen voi tehdä puhelimitse ma – to klo 9.00 – 19.00 tai pe 9.00 – 17.00 välisenä aikana numerosta p. 050 516 9540.

Hinnasto:

Tatuoinnin poisto / vaalennus                              223,00 € / kerta
Sarjahoito 2 käsittelyä                                          363,00 €

Hoitohinnat sisältävät palvelumaksun

Share This