050 516 9540 info@sinfoniaoy.fi

Olen toiminut hoitotyössä vuodesta 1992 lähtien, ensiksi perushoitajana ja vuodesta 1997 lähtien sairaanhoitajana hoitaen paljon erilaisista jalkaongelmista (verisuoniperäiset, ortopediset) kärsiviä asiakkaita.
Jalat ja niiden hoito on kiinnostanut minua niin paljon, että valmistuin keväällä 2021 jalkojenhoitajaksi (AT) ja oma yrityksen Hoitola Jalankehrä syntyi luontevasti jo opiskeluaikana.
Olen iloinen voidessani yhdistää sairaanhoitajan ja jalkojenhoitajan ammatit toisiinsa ja siten tuoda oma osaamiseni asiakkaiden käyttöön tarjoamalla terveydenhoidollisia jalkahoidon palveluja.
Itsestä on tärkeää pitää huolta monella tavalla; hemmotteluhoitoon olen yhdistänyt oman mielenkiinnon kohteeni, hyväksyvän tietoisen läsnäolon (mindfulness). Kehon ja mielen yhteys on aina kiehtonut itseäni ja mindfullnessista olen saanut itselleni aina mukana olevan apukeinon arjen haastaviin tilanteisiin. Tätä hyväksyvää läsnäoloa tahdon olla jakamassa myös asiakkaille.

TERVEYDELLISET JALKAHOIDOT
Terveydellinen jalkahoito sopii kaikille ikään katsomatta. Hoidon suunnittelen yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden mukaan. Kartoitan jalkaterveyden aina hoidon aluksi; asento, iho, kynnet, pehmytkudokset, hermoston ja verenkierron toiminta tarkistetaan. Hoidan mm. paksuuntuneita kynsiä, sienikynsiä, känsiä, kovettumia, halkeilevia kantapäitä ja ohjaan syylän hoidossa.
Asiakaskuntaani kuuluvat diabetesta, reumaa, psoriasista ja muita perussairauksia sairastavia jalkaongelmaisia ihmisiä. Jalkahoitosuositus annetaan asiakkaalle aina kirjallisesti.
Voit halutessasi tukea luontoa tuomalla jalkahoitoon oman jalkakylpyvadin ja/tai pyyhkeen.
Tällöin säästyy yksi muovinen vatipussi ja luonto kiittää! Vuonna 2024 lahjoitan jokaisesta
säästyneestä muovisesta vatipussista 10snt luonnonperintösäätiön kautta Suomen ikimetsien
suojeluun.”

Ajanvaraus:

Ajanvarauksen voi tehdä puhelimitse ma – to  klo 9.00-19.00 tai pe 9.00 – 17.00 välisenä aikana numerosta  p. 050 516 9540.  Nettiajanvarauksen tälle hoitajalle, valitsemaasi hoitoon, voit tehdä TÄSTÄ . HUOM! Varatessasi hoidon nettiajanvarauksesta, kokonaisajaksi varaamallesi ajalle tulee 30 minuuttia pidempi aika, kuin varaamasi hoito. Tämä siksi, että hoitajalle täytyy jäädä välineiden puhdistamiseen ja desinfinointiin 30 minuuttia aikaa, ennen seuraavaa asiakasta. Asiakkaana maksat kuitenkin vain varatusta hoitoajasta.

Hinnasto:

Pikajalkahoito KANTO      30min.                   50,00€
• jalkojen puhdistus, kynsien leikkaus leikkureilla ja jalkojen rasvaus. Ei sisällä siistimistä poralla.
• syylän hoidon jälkeinen jatkokäynti

Perusjalkahoito TUOHI      60min.                  70,00€
• Hoito sisältää jalkakylvyn/puhdistuksen, kynsien leikkauksen ja siistimisen, tarvittaessa yksittäisten kynsien ohennuksen poralla, vähäisten kovettumien/känsien hoidon, rasvauksen ja lyhyen jalkahieronnan. Perusjalkahoito toteutetaan kuitenkin aina asiakkaan yksilöllisen
tarpeen mukaan. Asiakas saa aina myös kirjallisen jalkahoitosuosituksen kotiin. Tämä vaihtoehto sopii asiakkaille, jotka käyvät säännöllisesti jalkahoidossa.

Parempi jalkahoito KAARNA       90min.         90,00€
• Hoito pitää sisällään jalkaterveyden kartoituksen sekä perusjalkahoidon lisäksi esim. laajojen kovettumien/känsien poiston, useiden paksuuntuneiden kynsien ohennuksen tai pitkän jalkahieronnan. Parempi jalkahoito toteutetaan aina asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaan. Asiakas saa aina myös kirjallisen jalkahoitosuosituksen kotiin. Hoitoa suositellaan myös ensikäyntiasiakkaalle.

HEMMOTTELEVAT JALKAHOIDOT:
Hemmotteleva jalkahoito on nimensä mukaisesti hemmottelevaa. Rauhallinen ympäristö yhdistettynä miellyttävään pehmeään valoon ja hiljaisuuteen tukee hoitoa. Pääset nauttimaan kiireettömyydestä ja saat mahdollisuuden olla syvimmän sisimpäsi kanssa lempeästi ja läsnä ollen.
Hoito tuo mieleen ja kehoon tasapainoa ja virkistää jalat.
Voit halutessasi tukea luontoa tuomalla jalkahoitoon oman jalkakylpyvadin. Tällöin säästyy yksi muovinen vatipussi ja luonto kiittää! Vuonna 2023 lahjoitan jokaisesta säästyneestä muovisesta vatipussista 10snt luonnonperintösäätiön kautta Suomen ikimetsien suojeluun.”

Jalkameditaatio LÄHDE       90min.                       107,00€
• sisältää hemmottelevan jalkakylvyn ja kuorinnan sekä jalkojen perushoidon, jonka jälkeen pitkän jalkahieronnan yhteydessä ohjataan mindfulness-tyyppinen jalkameditaatio. Hoito tukee jalkaterveyttä sekä hyväksyvää tietoista läsnäoloa ja lempeyttä itseäsi kohtaan arjen ja muutosten keskellä.
Ota lämpimät villasukat mukaan. Tämä on myös suosittu hoitolahjakortille!

Jalkahieronta TUNTURI     40min.                         52,00€
• 40 minuutin rentouttava jalkahieronta
• hieronnan vasta-aiheita ovat sydänsairaudet, valtimonkovettumatauti, laajat suonikohjut, halvaukset, aktiivisessa vaiheessa olevat tulehdukset ja hoitovaiheessa oleva syöpä/kasvaimet

 

Kaikki hoitohinnat sisältävät palvelumaksun.

MUUT PALVELUT

Tarjoan yrityksille ja työ/ystäväporukoille yhteisöllisiä jalkahoitoja, joissa asiakkaat pääsevät itse tekemään hemmottelevia jalkojenhoitoja ohjatusti. Tilaisuuksiin voidaan liittää myös luento-osuus jalkahoitoon liittyvästä aiheesta.
Soittele ja pyydä tarjous!

Share This